Mistä kaikki alkoi

Ajatus vaelluksesta lähti muhimaan jo kymmenen vuotta sitten. Opiskelin tuollon ammattikorkeakoulussa insinööriksi ja eräs opiskelijatuttavani teki tuon vaelluksen. Häivähdys siitä, että tuo matka olisi itsekin hieno tehdä, käväisi takaraivossani.

Kiireisen arjen keskellä asia unohtui, kunnes ajatus alkoi pikkuhiljaa vallata yhä enemmän mieltäni. Kesällä 2010 olimme mieheni kanssa kiertelemässä Kroatiaa ja sen kauniita kansallispuistoja. Tuolloin huomasin kuinka mukavaa vaellus itse asiassa onkaan. Ja siitä kipinä lähti, ajatus Kilimanjarosta ei jättänyt enää rauhaan. Päätin että teen matkan 50-vuotissyntymäpäiväni tienoilla, vuoden 2013 lopussa. Mikä sen hienompi tapa nollata menneisyys ja katsoa tulevaisuuteen. Tehdä ns. elämän puolimatkan tarkastelu ja välitilinpäätös.

Alkuun ajatuksenani oli osallistua suomalaisen matkanjärjestäjän vaellukselle. Aloin etsiä tietoa eri vaihtoehdoista ja päädyin lähettämään sähköpostia eräälle kansainväliselle yritykselle. Kerroin heille lonkan tekonivelestä ja kyselin heidän mielipidettään sopivimmaksi reitiksi. Ja mielipidettään yleisesti siitä onko matka minulle edes mahdollinen. Sain heiltä hyviä neuvoja, ja esille tuli asioita joita en ollut osannut edes ajatella. Reitin valinta ei ole läpihuutojuttu. Pitää miettiä haluaako esim. kulkea suosittua ja ruuhkaista reittiä vai hiljaista ja rauhallista joskin pidempää reittiä,  haluaako päästä huipulle mahdollisimman nopeasti vai kehoa hiljaksiin ohueen ilmaan totuttaen.

Tiedän mitä haluan: haluan unohtumattoman matkan, vaelluksen ”omassa rauhassa” ruuhkia välttäen. Ja ennen kaikkea haluan päästä myös huipulle asti.

Fyysistä ja henkistä kuntoa voin harjoitella vain tiettyyn pisteeseen saakka kotona. Miten elimistö suhtautuu ohueen ilmaan, on täysi arvoitus ja selviää vasta matkalla. On suurta rohkeutta saavuttaa vuoden huippu, mutta vielä isompaa rohkeutta vaatii jättää leikki kesken jos elimistö ei toimikaan kunnolla. Pettymys tuolloin on varmasti valtava, mutta hullunrohkea en aio olla, terveyden kanssa en leiki. Onneksi matkanjohtajat ovat ammattitaitoisia ja osaavat lukea ihmisiä.

Kun päätös vaelluksesta ja käyttämästäni palveluntarjoajasta oli selvillä, liityin yrityksen Facebook-ryhmään. Laitoin sinne viestiä aikomuksistani, ja muutaman viikon päästä sainkin viestin Yhdysvalloissa asuvalta naiselta joka oli jo itselleen vaelluksen varannut. Hänellä oli varattuna ns. yksityinen vaellus, mutta hän oli valmis ottamaan minut siihen mukaan. Niinpä olemme viikkojen ajan pitäneet yhteyttä, sekä sähköpostilla että Facebookissa. Vaellus konkretisoituukin sitten hiukan aiemmin kuin alkuperäinen suunnitelmani oli. Alunperin olin suunnitellut matkaa vuodenvaihteen  tietämille, syntymäpäväni aikoihin. Uuden ystäväni matka on kuitenkin ”jo” syyskuussa.

Nyt pidän siis kesälomani syykuussa, vaellus on nyt varattu. Seuraavaksi pitää alkaa suunnitella lentoja. Se olisikin helpo homma jos matkani päämäärä olisi vain tuo uljas Kilimanjaro. Vaelluksen jälkeen suunnitelmani on lentää viikoksi Zanzibarille. Sinne on myös mieheni tulossa mukaan. Vaellukselle hän ei lähde, sillä se on minun unelmani. Toisia ajattelevana sydämellisenä miehenä hän antaa minulle tilaa toteuttaa haaveeni. Kiitollisuus ja rakkaus häntä kohtaan ovat tästä johtuen suunnattomat. Ilman hänen henkistä panostustaan olisi tämä matka jäänyt vain kaukaiseksi haaveeksi. Hän on yhteiselomme aikana opettanut minut muuttamaan haaveet tavoitteiksi jotka on mahdollista saavuttaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>