Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2013

Jo joutui armas aika….

Kesä on nyt virallisesti alkanut, ja voin allekirjoittaa otsikon asian, aika todellakin joutuu. Toukokuu meni vauhdilla. Vapaa-ajat kahteen asiaan keskittyen: Treenaamiseen ja GNLD:n toimintaan.

Treenien suhteen oli tehokuukausi. Tein Spartan500 treenin 5 kertaa viikossa, sen lisäksi aerobista pari tuntia. Ensin tunnin reipas lenkki koirani kanssa, sitten koira kotiin ja sauvat tilalle ja pururadan jyrkkiä mäkiä ”tahkoamaan”. Spartan vei 30 minuuttia, joten ajallisesti treeniä tuli 2-2,5 tuntia. Parhaimmillaan kaloreita kului yli 1200. Se on hyvä tulos ottaen huomioon etten saa juosta vaan kaikki aerobinen on kävelyä. Jo viikossa huomasi hapenottokyvyn parantumisen. Ensimmäisillä treenikerroilla tuntui että happi totaalisesti loppuu ja sydän hakkasi kuin viimeistä päivää kurkussa, sykkeen ollessa 174 tienoilla. Viikossa alkoi henki kulkea paremmin eikä sydän pyrkinyt enää kurkusta ulos. Toukokuuhun mahtui myös kiireisempiä viikkoja jolloin treenejä tuli hiukan vähemmän.

Naisten Kymppi suoritettiin ajassa 1h 52 min. Vauhdikkaammin olisi mennyt mutta kun 19 000 naista on liikkeellä samaan aikaan, ei ruuhkassa päässyt kovempaa. Mutta ihana päivä kaikkinensa, meitä oli 5 ”GNLD-naista” pienessä pippurisessa kävelytiimissä:). Personal Trainerini Juha, mieheni Pertti ja hänen tyttärensä Heli olivat kannustus- ja huoltojoukoissa. Ennen lähtöä venyttelimme Juhan ohjeistuksella, sekä skoolasimme pienet snapsit TRE-juomaa. Keli suosi meitä täydellisesti, pilvipoutaa ja sopivan viileää. Suorituksen jälkeen meitä odotti nurmikolla piknik-herkkuja: viinirypäleitä, kirsikkatomaatteja ja muffinssit joihin päälle pursotettiin kermavaahtoa :D . Ja taas skoolattiin TRE-juomaa!

Toukokuussa GNLD tarjosi huippukoulutuksia kahteen otteeseen. Yrityksen Presidentti Roget Uys kävi antamassa erinomaista liiketoimintakoulutusta, ja Etelä-Euroopan tuotekouluttaja Roberto Liberio kävi pitämässä koulutusta painonhallinnasta sekä lasten ravitsemuksesta. Erittäin tärkeitä asioita kaikki. GNLD:n GR2 painonhallintaohjelma perustuu verensokerin tasaisena pitämiseen ja opettaa syömään oikein. Siksi se onkin viimeinen painonhallintaohjelma jota tarvitaan. Ei ole paluuta entiseen koska ohjelma nimenomaan opettaa uuteen elämäntapaan. Kun tuon Roberton luennon jälkeen otimme ohjelman kokonaisuudessaan käyttöön, lähti mieheltäni seuraavalla viikolla 1,3 kg, minulta 500 g. Antaa pontta jatkaa samaa rataa :) . Muutama muukin tuttavamme on ottanut ohjelman käyttöön.

Kesäkuu on alkanut treenien suhteen löysästi. Mutta koska toukokuu meni rankoilla treeneillä, tämä rennompi ote on nyt hetkeksi sallittu. Kun nuo ilmat tuosta hiukan viilenevät, aloitan taas tehokkaamman treenaamisen. Nyt on tullut vain käytyä koiran kanssa kävelyllä tai pienellä fillarilenkillä. Ensi viikolla odottaa Kaukolan harjun näkötornin lähes 500m pitkä jyrkkä nousu. Se tulee olemaan HIIT-harjoituksen temmellyskenttänä.

Tuleva viikonloppu menee mukavissa merkeissä rentoutuen Jyväskylän Laajavuoressa. Tiedossa on hauskaa yhdessäoloa koko Suomen kattavan ”GNLD-perheen” kanssa, sopivasti liikuntaa, hyvää ruokaa, kylpylää ja iltatansseja. Oikea akkujenlatausviikonloppu siis!

Nautitaan Suomen ihanasta kesästä kaikkine sen muotoineen ja vivahteineen, helteineen, ukkosineen ja sateineen. Kuinka rikkaita olemmekaan kun meillä on kaikki neljä vuodenaikaa!